”Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.” (1. Joh. 5:12)
Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole tarkoitus
pohtia niinkään esimerkiksi oppia Kristuksen kahdesta luonnosta eli Hänen tosi ihmisyydestään ja tosi jumaluudestaan, mikä helposti
voi tulla mieleen, kun puhutaan väärästä tai oikeasta kristuksesta, vaan tarkoituksenani on pohtia vääristymiä, joita
helposti tulee, kun asiat määritellään huonosti. Esimerkiksi kun ”usko” tai ”uskovaisuus”
määritellään huonosti tai se tulee väärien ajatusmallien takia määriteltyä
väärin, päädytään helposti harhaan, palvelemaan kristusta, joka ei ole Jumalan Poika, vaan itse tehty epäjumala.
Uskovaisuus,
joka palvelee elävää Kristusta Jeesusta
Usein kuulee puhuttavan, kuinka olemme ”uskovaisia”
tai ”vanhoillislestadiolaisia” tai ”lestadiolaisia”. Siinä ei sinänsä ole mitään
väärää, jos ajattelen, että olen uskovainen tai vanhoillislestadiolainen tms, ja tarkoitan sillä sitä, mitä Paavali
tarkoittaa, kun hän sanoo: ”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia
Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal. 3:26). Niin kauan kuin ”uskovaisuus” osoittaa
kohti Kristusta, joka yksin lahjoittaa iankaikkisen elämän itsessään kadotetulle
syntiselle, se ajaa asiansa. Niin kauan kuin ”uskovaisen” nimeä kantavan autuuden
perusta on yksin Kristuksessa Jeesuksessa ja hänen tarkoituksensa on rakastaa
ja palvella Jumalaa yksin Kristuksen kautta, on hän oikealla tiellä.
Uskovaisuus
ja väärä kristus
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että joillakin
ihmisillä autuuden perusta on ”vanhoillislestadiolaisuudessa” ja ”uskovaisuudessa”
Kristuksen sijaan. Tällöin ihmisellä vääristyy kuva siitä, kuinka hän pelastuu,
koska hän alkaa käsittelemään pelastumista jonain sellaisena, joka saavutetaan,
jos täytetään kriteerit, jotka ”uskovaisuuteen” tai ”vanhoillislestadiolaisuuteen”
sisällytetään. Niinpä, kun sanotaan, että uskovainen ei tee sitä tai tätä tai
että uskovainen tekee sitä tai tätä, määritellään tämä ”uskovaisuus” näiden
kieltojen ja käskyjen perusteella. Helposti käy sitten niin ennen kuin huomataankaan,
että katse kääntyy Kristuksesta ”uskovaisuuteen”, jonka kriteerit täyttämällä
ansaitaan autuus. Näin sitten tästä ”uskovaisuudesta” tulee kristus, joka
ansaitsee ihmiselle, ja jota palvelemalla ihminen ansaitsee iankaikkisen
elämän. Jeesus on siellä jossain mukana, mutta Hänestä on tullut sivuroolin
esittäjä ja kristus, jota palvellaan, ei todellisuudessa ole Jeesus Kristus,
vaan usko kristus.
Myös synnin käsite muuttuu tällöin helposti
pinnalliseksi, lähinnä teoiksi. Jumala kuitenkin haluaa, että ihminen ei
ainoastaan sydämestään tahdo tehdä pahaa, vaan tahtoo sydämestään rakastaa
Jumalaa. Herra sanookin: ”Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee
ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen” (1. Sam. 16:7). Jeesus itse sanookin,
että jos ihminen vihaa lähimmäistään, tämä tekee jo sydämessään murhan (Matt.
5:22) ja jos ihminen sydämessään katsoo toista ihmistä himoiten, hän tekee
sydämessään jo huorin tämän kanssa (Matt. 5:28).
Tällöin ihminen palvelee Kristuksen Jeesuksen
sijaan ”uskovaisuutta”, jota palvelemalla ihminen ansaitsee itselleen autuuden,
koska hän täyttää ”uskovaisuuden” kriteerit. Hän tekee synnistä parannusta,
koska hän haluaa olla ”uskovainen”, ei koska hän rakastaa Jumalaa ja tahtoo
elää elämänsä yksin Hänelle ja siksi haluaa pyhittyä kohti Kristuksen
kaltaisuutta. Hän haluaa palvella ”uskovaisuutta” ei siksi, että rakastaa sitä
(epäjumalaa) tai Jumalaa, vaan siksi, että pääsisi taivaaseen. Hän haluaa kilvoitella
”synnin poispanijana”, koska synti rikkoo hänen statustaan ”uskovaisena”, ei
siksi koska synti rikkoo hänen välinsä Jumalan kanssa, jota hän rakastaa.
Vaikka hän todella tekeekin parannusta synnistä, hän ei tee sitä oikeista
syistä, vaan vääristä ja näinollen hän ei koskaan vapaudu synnistä. Hänen
murheensa synnistä on ”maailman murhetta”, josta Paavali puhuu (2. Kor. 7:10),
joka ei ole elämäksi. Hän palvelee ”uskovaisuutta” helvetinpelossa, mutta ei
Jumalaa Kristuksen kautta rakkaudessa, niin kuin Johannes sanoo: ”Joka ei
rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille
Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me
eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme
Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän
syntiemme sovitukseksi. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.”
(1. Joh. 4:8-10, 19)
Tällainen kristinuskoon puettu epäjumala ”uskovaisuus”
tekee uskosta nopeasti taakan, koska kaikki, mitä ei tehdä Jumalalle ja mikä ei
ole Jumalasta, ei voi todellisesti tehdä ihmistä vapaaksi eikä onnelliseksi.
Usein kaikkein tiukimmat ja ”parhaat” ”uskovaiset” lopulta päätyvät kieltämään
uskonsa, koska eivät enää jaksa. Myös ne, joilla ei ole paljon tahdonvoimaa,
kieltävät usein uskonsa, koska he eivät jaksa omin voiminsa, ilman todellisen
Jumalan apua kilvoitella säilyttääkseen statuksensa ”uskovaisena”. He luulivat
palvelevansa Jumalaa, vaikka palvelivat todellisuudessa epäjumalaa. Näin ei ole
mikään ihme, vaikka he lopulta antavatkin periksi ja luopuvat luopuen kokonaan
kristinuskosta, tai siitä, mitä he luulivat kristinuskoksi. He heittävät lapsen
pois pesuveden mukana. Ja ymmärrettäväähän se onkin: jos joku asia on pelkkä
taakka, eihän sellaista kukaan voi jaksaa.
Jeesus ei kuitenkaan sanonut, että Hänen
palvelemisensa on vain pelkkää taakkaa, vaikka ei hän ajallisesti helppoa
elämää luvannut. Hän nimenomaan sanoi tulleensa antamaan todellisen, täyden ja
yltäkylläisen elämän (Joh. 10:10), tyydyttämään sielun janon (Joh. 4:13, 14),
tekemään vapaaksi (Joh. 8:34-36), antamaan ilon (Joh. 15:11) ja rauhan sekä levon
sielulle (Matt. 11:28-30). Miksi joku, joka on kokenut näitä, luopuisi niin
helposti elävästä Jumalasta, joka kerran saattaa hänet vielä lisäksi
täydelliseen ja ikuiseen iloon ja onneen?
Edellä kuvattu vääristynyt kuva uskosta on
erittäin salakavala ja vaikeasti huomattavissa, koska se on niin vahvasti osana
”uskovaisen” ajatusmallia. Valitettavasti tällainen ihminen palvelee väärää kristusta,
eikä tämän väärän kristuksen palvelemisen loppu ole ikuinen ilo ja onni
taivaassa, vaan ikuinen kadotus erossa Jumalasta. Galatian seurakunnalle oli
käynyt hiukan vastaavasti, kuin edellä kuvasin. Paavali puhuttelikin heitä
tiukkaan sävyyn: ”Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden
silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?” (Gal. 3:1)
Mikä
neuvoksi?
Jos löysit itsesi tästä tilanteesta, suosittelen
sinua rukoilemaan Jumalalta, että Hän kirkastaisi sinulle Kristuksen ainoana
pelastajana ja ainoana Herrana, jota sinun tulee palvoa ja palvella ja ainoana,
jolle sinun tulee elää elämääsi. Paavalille Kristus oli elämä ja kuolema voitto
(Fil. 1:21). Suosittelen sinua edelleen tänä päivänä antamaan elämäsi
Kristuksen haltuun, ottamaan ristisi ja seuraamaan Jeesusta, koska Hän
ainoastaan voi sinut pelastaa, koska ainoastaan Hänen kauttaan voit palvella
todellista Jumalaa. Voit tehdä tämän lupauksen Jeesukselle itselleen vaikka nyt
heti rukouksessa. Ainoastaan Kristuksesta käsin voit nähdä uskon sellaisena
kuin se on ja todella tuntea iloa Herrassa ja rakastaa Jumalaa. Et voi ansaita syntien
anteeksiantamusta vaikka olisit miten hyvä ja täyttäisit kaikki kriteerit, anna
siis periksi ja nöyrry Jeesuksen edessä ja anna syntisi Hänelle. Hän antaa
rakkautensa ja Pyhän Henkensä sinulle ja näin tahdot vapaasti rakastaa Jumalaa ja taistella syntiä vastaan, koska olet vapautunut siitä ja maistanut, että Jumala on paljon enemmän kuin mikään synti ja nautinto, mitä maailma voi tarjota. Hengen avulla voit myös Kristuksessa
uutena ihmisenä kuolettaa syntisen lihasi himot ja halut, etkä näin enää ole
synnin orja, koska elävä Jeesus Kristus, Jumalan Poika on tehnyt sinut totisesti
vapaaksi.
Suosittelen sinua myös lukemaan seuraavat kirjoitukset
seuraavassä järjestyksessä:
Suosittelen myös lukemaan muutkin kirjoitukseni,
kuten Parannus
ja nöyrtyminen ja itsensä
kieltäminen ja uskosta kertovat kirjoitukseni, koska niissä menen syvemmin
Kristuksen seuraamiseen ja siihen, mitä usko on.
Kiitos tästä Jupe! Kuvaat havainnollistavasti "uskovaisuutta" syntisyytenä. Ihmisen Pojalla ei ole mihin päänsä kallistaisi, mutta ihminen etsii ketunluolaansa tai ryövärin luolaansa, jonne voi paeta syntiretkiltään. Tällainen asuinsijan etsiminen, joka voidaan naamioida hengellisen kodin etsimiseen tai uskovaisuudessa pysymiseen, on oikeastaan demoninen ominaisuus. Jumalaa vastustavat hengetkään eivät nimittäin tahdo olla vaeltajia ilman asuinsijaa, vaan he etsivät aktiivisesti kotia ja levähdyspaikkaa.
VastaaPoistaJumala voi sallia demonisenkin rukouksen täyttyvän. Tästä hyvä esimerkki on se, miten legioona-henget saivat mennä Kristuksen luvalla sikalaumaan. Toive täyttyi mutta täyttymys oli vain väliaikaista, kun sikalauma tuhoutui ja henget olivat jälleen vaeltavia uuden asumuksen etsijöitä. Jumala voi sallia että rukous vakaasta uskovaisuudesta ja turvallisesta hengellisestä kodista täyttyy. Sitä demonitkin pyytävät.