Palveletko Kristusta vai kristusta?




”Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.” (1. Joh. 5:12)

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole tarkoitus pohtia niinkään esimerkiksi oppia Kristuksen kahdesta luonnosta eli Hänen tosi ihmisyydestään ja tosi jumaluudestaan, mikä helposti voi tulla mieleen, kun puhutaan väärästä tai oikeasta kristuksesta, vaan tarkoituksenani on pohtia vääristymiä, joita helposti tulee, kun asiat määritellään huonosti. Esimerkiksi kun ”usko” tai ”uskovaisuus” määritellään huonosti tai se tulee väärien ajatusmallien takia määriteltyä väärin, päädytään helposti harhaan, palvelemaan kristusta, joka ei ole Jumalan Poika, vaan itse tehty epäjumala.

Uskovaisuus, joka palvelee elävää Kristusta Jeesusta

Usein kuulee puhuttavan, kuinka olemme ”uskovaisia” tai ”vanhoillislestadiolaisia” tai ”lestadiolaisia”. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, jos ajattelen, että olen uskovainen tai vanhoillislestadiolainen tms, ja tarkoitan sillä sitä, mitä Paavali tarkoittaa, kun hän sanoo: ”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal. 3:26). Niin kauan kuin ”uskovaisuus” osoittaa kohti Kristusta, joka yksin lahjoittaa iankaikkisen elämän itsessään kadotetulle syntiselle, se ajaa asiansa. Niin kauan kuin ”uskovaisen” nimeä kantavan autuuden perusta on yksin Kristuksessa Jeesuksessa ja hänen tarkoituksensa on rakastaa ja palvella Jumalaa yksin Kristuksen kautta, on hän oikealla tiellä.

Uskovaisuus ja väärä kristus

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että joillakin ihmisillä autuuden perusta on ”vanhoillislestadiolaisuudessa” ja ”uskovaisuudessa” Kristuksen sijaan. Tällöin ihmisellä vääristyy kuva siitä, kuinka hän pelastuu, koska hän alkaa käsittelemään pelastumista jonain sellaisena, joka saavutetaan, jos täytetään kriteerit, jotka ”uskovaisuuteen” tai ”vanhoillislestadiolaisuuteen” sisällytetään. Niinpä, kun sanotaan, että uskovainen ei tee sitä tai tätä tai että uskovainen tekee sitä tai tätä, määritellään tämä ”uskovaisuus” näiden kieltojen ja käskyjen perusteella. Helposti käy sitten niin ennen kuin huomataankaan, että katse kääntyy Kristuksesta ”uskovaisuuteen”, jonka kriteerit täyttämällä ansaitaan autuus. Näin sitten tästä ”uskovaisuudesta” tulee kristus, joka ansaitsee ihmiselle, ja jota palvelemalla ihminen ansaitsee iankaikkisen elämän. Jeesus on siellä jossain mukana, mutta Hänestä on tullut sivuroolin esittäjä ja kristus, jota palvellaan, ei todellisuudessa ole Jeesus Kristus, vaan usko kristus.

Myös synnin käsite muuttuu tällöin helposti pinnalliseksi, lähinnä teoiksi. Jumala kuitenkin haluaa, että ihminen ei ainoastaan sydämestään tahdo tehdä pahaa, vaan tahtoo sydämestään rakastaa Jumalaa. Herra sanookin: ”Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen” (1. Sam. 16:7). Jeesus itse sanookin, että jos ihminen vihaa lähimmäistään, tämä tekee jo sydämessään murhan (Matt. 5:22) ja jos ihminen sydämessään katsoo toista ihmistä himoiten, hän tekee sydämessään jo huorin tämän kanssa (Matt. 5:28).

Tällöin ihminen palvelee Kristuksen Jeesuksen sijaan ”uskovaisuutta”, jota palvelemalla ihminen ansaitsee itselleen autuuden, koska hän täyttää ”uskovaisuuden” kriteerit. Hän tekee synnistä parannusta, koska hän haluaa olla ”uskovainen”, ei koska hän rakastaa Jumalaa ja tahtoo elää elämänsä yksin Hänelle ja siksi haluaa pyhittyä kohti Kristuksen kaltaisuutta. Hän haluaa palvella ”uskovaisuutta” ei siksi, että rakastaa sitä (epäjumalaa) tai Jumalaa, vaan siksi, että pääsisi taivaaseen. Hän haluaa kilvoitella ”synnin poispanijana”, koska synti rikkoo hänen statustaan ”uskovaisena”, ei siksi koska synti rikkoo hänen välinsä Jumalan kanssa, jota hän rakastaa. Vaikka hän todella tekeekin parannusta synnistä, hän ei tee sitä oikeista syistä, vaan vääristä ja näinollen hän ei koskaan vapaudu synnistä. Hänen murheensa synnistä on ”maailman murhetta”, josta Paavali puhuu (2. Kor. 7:10), joka ei ole elämäksi. Hän palvelee ”uskovaisuutta” helvetinpelossa, mutta ei Jumalaa Kristuksen kautta rakkaudessa, niin kuin Johannes sanoo: ”Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” (1. Joh. 4:8-10, 19)

Tällainen kristinuskoon puettu epäjumala ”uskovaisuus” tekee uskosta nopeasti taakan, koska kaikki, mitä ei tehdä Jumalalle ja mikä ei ole Jumalasta, ei voi todellisesti tehdä ihmistä vapaaksi eikä onnelliseksi. Usein kaikkein tiukimmat ja ”parhaat” ”uskovaiset” lopulta päätyvät kieltämään uskonsa, koska eivät enää jaksa. Myös ne, joilla ei ole paljon tahdonvoimaa, kieltävät usein uskonsa, koska he eivät jaksa omin voiminsa, ilman todellisen Jumalan apua kilvoitella säilyttääkseen statuksensa ”uskovaisena”. He luulivat palvelevansa Jumalaa, vaikka palvelivat todellisuudessa epäjumalaa. Näin ei ole mikään ihme, vaikka he lopulta antavatkin periksi ja luopuvat luopuen kokonaan kristinuskosta, tai siitä, mitä he luulivat kristinuskoksi. He heittävät lapsen pois pesuveden mukana. Ja ymmärrettäväähän se onkin: jos joku asia on pelkkä taakka, eihän sellaista kukaan voi jaksaa.

Jeesus ei kuitenkaan sanonut, että Hänen palvelemisensa on vain pelkkää taakkaa, vaikka ei hän ajallisesti helppoa elämää luvannut. Hän nimenomaan sanoi tulleensa antamaan todellisen, täyden ja yltäkylläisen elämän (Joh. 10:10), tyydyttämään sielun janon (Joh. 4:13, 14), tekemään vapaaksi (Joh. 8:34-36), antamaan ilon (Joh. 15:11) ja rauhan sekä levon sielulle (Matt. 11:28-30). Miksi joku, joka on kokenut näitä, luopuisi niin helposti elävästä Jumalasta, joka kerran saattaa hänet vielä lisäksi täydelliseen ja ikuiseen iloon ja onneen?

Edellä kuvattu vääristynyt kuva uskosta on erittäin salakavala ja vaikeasti huomattavissa, koska se on niin vahvasti osana ”uskovaisen” ajatusmallia. Valitettavasti tällainen ihminen palvelee väärää kristusta, eikä tämän väärän kristuksen palvelemisen loppu ole ikuinen ilo ja onni taivaassa, vaan ikuinen kadotus erossa Jumalasta. Galatian seurakunnalle oli käynyt hiukan vastaavasti, kuin edellä kuvasin. Paavali puhuttelikin heitä tiukkaan sävyyn: ”Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?” (Gal. 3:1)

Mikä neuvoksi?

Jos löysit itsesi tästä tilanteesta, suosittelen sinua rukoilemaan Jumalalta, että Hän kirkastaisi sinulle Kristuksen ainoana pelastajana ja ainoana Herrana, jota sinun tulee palvoa ja palvella ja ainoana, jolle sinun tulee elää elämääsi. Paavalille Kristus oli elämä ja kuolema voitto (Fil. 1:21). Suosittelen sinua edelleen tänä päivänä antamaan elämäsi Kristuksen haltuun, ottamaan ristisi ja seuraamaan Jeesusta, koska Hän ainoastaan voi sinut pelastaa, koska ainoastaan Hänen kauttaan voit palvella todellista Jumalaa. Voit tehdä tämän lupauksen Jeesukselle itselleen vaikka nyt heti rukouksessa. Ainoastaan Kristuksesta käsin voit nähdä uskon sellaisena kuin se on ja todella tuntea iloa Herrassa ja rakastaa Jumalaa. Et voi ansaita syntien anteeksiantamusta vaikka olisit miten hyvä ja täyttäisit kaikki kriteerit, anna siis periksi ja nöyrry Jeesuksen edessä ja anna syntisi Hänelle. Hän antaa rakkautensa ja Pyhän Henkensä sinulle ja näin tahdot vapaasti rakastaa Jumalaa ja taistella syntiä vastaan, koska olet vapautunut siitä ja maistanut, että Jumala on paljon enemmän kuin mikään synti ja nautinto, mitä maailma voi tarjota. Hengen avulla voit myös Kristuksessa uutena ihmisenä kuolettaa syntisen lihasi himot ja halut, etkä näin enää ole synnin orja, koska elävä Jeesus Kristus, Jumalan Poika on tehnyt sinut totisesti vapaaksi.

Suosittelen sinua myös lukemaan seuraavat kirjoitukset seuraavassä järjestyksessä:


Suosittelen myös lukemaan muutkin kirjoitukseni, kuten Parannus ja nöyrtyminen ja itsensä kieltäminen ja uskosta kertovat kirjoitukseni, koska niissä menen syvemmin Kristuksen seuraamiseen ja siihen, mitä usko on.

Kommentit

  1. Kiitos tästä Jupe! Kuvaat havainnollistavasti "uskovaisuutta" syntisyytenä. Ihmisen Pojalla ei ole mihin päänsä kallistaisi, mutta ihminen etsii ketunluolaansa tai ryövärin luolaansa, jonne voi paeta syntiretkiltään. Tällainen asuinsijan etsiminen, joka voidaan naamioida hengellisen kodin etsimiseen tai uskovaisuudessa pysymiseen, on oikeastaan demoninen ominaisuus. Jumalaa vastustavat hengetkään eivät nimittäin tahdo olla vaeltajia ilman asuinsijaa, vaan he etsivät aktiivisesti kotia ja levähdyspaikkaa.

    Jumala voi sallia demonisenkin rukouksen täyttyvän. Tästä hyvä esimerkki on se, miten legioona-henget saivat mennä Kristuksen luvalla sikalaumaan. Toive täyttyi mutta täyttymys oli vain väliaikaista, kun sikalauma tuhoutui ja henget olivat jälleen vaeltavia uuden asumuksen etsijöitä. Jumala voi sallia että rukous vakaasta uskovaisuudesta ja turvallisesta hengellisestä kodista täyttyy. Sitä demonitkin pyytävät.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lähetä palautetta

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *