Mitä on synti?

 
Mitä on synti?

"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." (Matt. 22:37-40)

Eräs pappi kertoi minulle, että hän oli kysynyt lapsilta kysymyksen, että mitä on synti? Eräs lapsista oli vastannut, että se on sitä, mitä kaikki haluaisivat tehdä, mutta minkä kirkko kieltää. Yksinkertaista (ja hiukan huvittavaa) mutta totta. Vaikkakaan kirkko ei sinänsä kiellä mitään, vaan päinvastoin uudenliiton ”käskyn” mukaisesti opettaa, että meidän tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseämme.

Luonnolliselle ihmiselle lapsen vastaus on totta. Mutta jos kysyisin sinulta, mitä sellaista kirkko tai Jumala itseasiassa kieltää, mitä tahtoisit tehdä, mitä vastaisit? Tahtoisitko varastaa tai pettää puolisoasi, tahtoisitko murhata? Tottakai vastaisit minulle, että ”en tietenkään!” ja näin olisitkin yhtäkkiä samaa mieltä kanssani. Mutta me tiedämme, ettei se ole totta. Kyllä sinä tahtoisit. Ja voin todistaa sen parilla yksinkertaisella kysymyksellä: Oletko koskaan vihannut ketään? Oletko koskaan himoinnut ketään toista naista/miestä? Oletko koskaan koko elämäsi aikana ladannut netistä laittomasti materiaalia, kuten elokuvia, musiikkia tai pelejä, tai ottanut mitään, mikä ei kuulu sinulle? Oletko koskaan valehdellut? Tiedät kyllä, mikä on vastaus. Ja se pettää vastauksesi, että et tahtoisi varastaa, pettää puolisoasi tai murhata ketään.

Kysymys ei ole siitä, ettetkö tahtoisi tehdä pahaa. Sen lapsikin ymmärtää, koska kyllä sinä tahtoisit. Me kaikki tahtoisimme. Ainoa asia, mikä estää meitä tekemästä, on pelko kiinni jäämisestä, pelko kunnian tai maineen menettämisestä tai joku muu vastaava. Ja siksi ensimmäinen reaktio, kun joku syyttää meitä jostain asiasta, mitä olemme tehneet, on puolustautua, valehdella. En tehnyt sitä!

Edelleen voit kysyä itseltäsi, että jos tietäisit 100% varmuudella, että et koskaan jäisi kiinni, varastaisitko lähimmästä pankistasi 100 miljoonaa euroa? Tai voit kysyä, miksi yleensä valehtelet? Koska et halua kertoa totuutta. Jeesus on sanonut osuvasti: "Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi." (Joh. 3:19-20)

Ehkä nyt ymmärrät, mitä on synti. Synti on pahuutta. Sen juuri on itsekkyydessä. Siinä, että Minä olen Jumala ja päätän itse. Ensin ihminen himoitsee, ja jos tarpeeksi monta ”estoa” on poistettu, tai jos himo käy riittävän suureksi, hän toimii himon mukaan. Vaikka tietää sydämessään, että tekee väärin. Mutta haluamme päättää itse. Minun nautintoni on tärkeintä. Minun kostoni. Minun työurani. Minun oikeuteni. Sitten oikeutamme tekomme, puolustelemme, selittelemme ja valehtelemme. Juuri siksi, että ihminen todellakin tekisi sen, mitä sydämessään ajattelee, jos voisi ilman seurauksia, Raamattu opettaa (Jeesus ensisijaisesti), että jos edes katsot himoiten naista, olet tehnyt jo aviorikoksen hänen kanssaan tai jos vihaat jotakuta, olet sydämessäsi jo murhannut hänet.

Mutta mitä tekemistä sillä on Jumalan kanssa oikeasti?

Jumala on rakkaus ja hän on luonut meidät yhteyteensä, osalliseksi siitä rakkaudesta ja elämästä, joka hän itse on. Häneltä on peräisin kaikki hyvä, mitä meillä on. Hän on meidän isämme ja luojamme, tahdommepa sitä tai emme. Hän on persoonallinen Jumala, joka rakastaa sinua ja tahtoo olla suhteessa sinun kanssasi. Suurin rakkaus, mitä on olemassa, todellinen itsensä antava rakkaus. Todellinen elämän lähde. Ikuisen elämän lähde. Ainoastaan hänessä ihminen voi olla ikuisesti onnellinen.

Siispä, ensinnäkin, Luojana Jumalalla on tavallaan oikeus siihen, että kunnioitamme häntä isänä ja Jumalana. Hänestä me olemme lähtöisin. Jokainen isä (tai äiti), joka rakastaa lastaan, ymmärtää tämän: Hän on minun lapseni. Toisena, hän rakastaa meitä, ja siksi haluaisi, että me tunnustaisimme hänet siksi, joka hän on. Hänen rakkautensa kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että hän antaa meille vapauden valita myös toisin, vaikka hän tahtoisi, että meistä tulisi jälleen hänen lapsiaan. Kolmantena, hän on suurin hyvä, mitä kukaan ihminen voi saada, koska ainoastaan hänessä ihmisellä voi olla se, mitä varten hänet alunperin on luotu: ikuinen elämä ja rakkaus. Tästä kieltäytyminen ja samalla tämän kieltäminen muilta on suurin synti, mitä ihminen voi tehdä Jumalaa ja toista ihmistä vastaan.

Kun ihminen vastaanottaa Jumalan rakkauden, hän vastaanottaa jotakin, mikä muuttaa hänet todellisesti. Jumalan rakkaus alkaa vapautta ihmistä itsekkyydestä todella rakastamaan lähimmäistä sillä samalla rakkaudella, minkä hän itse osoitti meille ristillä. Tämä muutos on kuin siemen, jonka Jumala kylvää, ja joka alkaa kasvamaan ja vahvistumaan jatkuvasti, kun ihminen sitä ruokkii. Osallisena tästä rakkaudesta ihminen voi myös itse olla välittäjänä siinä, mikä on suurin hyvä, mitä ihminen voi saada: Jumala itse.

Kun ihminen saa tämän rakkauden, hänen sydämensä uudistuu. Se, mistä aluksi kirjoitin, että haluat tehdä sitä, mikä on väärin, muuttuu. Alat haluamaan enemmän ja enemmän sitä, mitä Jumala haluaa, nimittäin rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä ja siksi et enää ajattele, että kirkko tai Jumala tahtoo rajoittaa sinua. Koska todellisesta rakkaudesta osallisena olet todella vapaa tekemään mitä haluat. Juju onkin siinä, että jos olet vastaanottanut jotakin sellaista, mikä antaa sinulle ikuisen tarkoituksen, ikuisen hyvän, et enää tahdo toimia sitä vastaan, et tahdo toimia rakkautta vastaan. Apostoli Johannes sanoo tästä: ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:3). Jumalan käskyt eivät ole raskaita, jos rakastamme Jumalaa, koska Jumalan käsky on rakastaa lähimmäistä ja kaikki muut ”käskyt” sisältyvät tähän. Pikemminkin niinpäin, että tahdot kertoa myös muille siitä hyvästä ja jakaa sitä, mitä olet itse saanut.

Jeesus sanoo, että ihminen on synnin orja. Ihminen on oman itsekkään luontonsa orja. Ihminen voi kyllä tehdä tekoja, jotka ovat hyviä ulkopuolisin silmin tarkasteltuna, mutta ihmisen sydämen motiivit kertovat, oliko teko todella hyvä. Ja vastaus on, että useimmiten ei. Jopa kaikkein parhaimpaankin tekoon voi sisältyä itsekkäitä ja epäpuhtaita motiiveja. Joku ehkä tekee hyvää, koska siitä tulee hyvä mieli. Mutta ei hyvää pidä tehdä siksi, että siitä tulee hyvä mieli, vaan sen itsensä takia. Mutta tässä on koko homman ”vitsi”. Ihminen ei voi pohjimmiltaan rakastaa ketään. Sinä et voi. Se on vaikea uskoa, mutta se on totta. Koska rakkaus ei ole ainoastaan tunne. Se on myös tekoja. Miksi joku eroaa puolisostaan? Miksi ihmissuhteet menevät rikki? Miksi joku käyttää väärin rahaa, seksiä tai muuta materiaalia yrittäen löytää niistä rakkautta ja tarkoitusta? Syitä voi olla monia, mutta pohjasyy on kaikilla sama: Itsekkyys. Eikö rakkaus ole jotain, joka kasvaa, mitä enemmän sitä vastaanottaa ja antaa? Miksi näin ei sitten useinkaan ole käytännössä? Häissä usein lausutut, Paavalin kauniit sanat rakkaudesta sopivat tähän aiheeseen:

"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." (1. Kor. 13)

Paavalin ”rakkauden ylistys” ei jätä paljoa sanottavaa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Ei kuulosta nykyajan rakkauden ihanteelta. Nykyajan rakkaus vaikuttaa usein olevan päinvastaista: pinnallista, toisen hyväksikäyttämiseen ja alkuhuumaan perustuvaa. Kun se menee ohitse, ei ole enää mitään jäljellä. Usein meidän rakkautemme riittääkin vain siihen asti, kun ei ole ongelmia. Kun niitä alkaa ilmetä, se kuolee. Ainoa rakkaus, mikä todella on ikuista, on Jumalan rakkaus, mistä Paavali itseasiassa kyseisessä kohdassa puhuu. Ainoastaan se rakastaa niin paljon, että on valmis kuolemaan myös vihamiehen puolesta. Ja vihamies ei tässä tarkoita (välttämättä) venäläistä tai ruotsalaista, vaan sitä lähimmäistä, joka tekee elämäsi hankalaksi. Se voi olla jopa vaimosi tai miehesi. Ja ainoastaan jos sinulla on tämä rakkaus, voit itse antaa sitä muille. Ainoastaan jos tämä rakkaus, joka Jumala on, on keskipiste avioliitossasi tai ihmissuhteissasi, siis elämässäsi, ne voivat kestää.

Eräs pappi sanoi saarnassaan, että jos olet kristitty ja uskot sen, mitä kristinusko opettaa, mutta ainoa asia, mistä puhut lapsillesi, on miten he voisivat menestyä elämässä, et rakasta heitä. Ellet puhu heille Jumalasta, et rakasta lapsiasi, vaan tunnettasi, koska kiellät heiltä suurimman hyvän, mitä lapsi voi koskaan saada. Eikö se ole totta?

Ehkä tekee kipeää myöntää, että et ainoastaan ole tehnyt vain yksittäisiä pahoja tekoja, vaan että olet olet synnin orja, niinkuin Jeesus sanoo. Apostoli Paavali sanoi, että luonnostamme olemme Jumalan vihollisia. Kuitenkin Hän myös sanoi, että Jumala osoitti rakkautensa meitä kohtaan juuri siinä, että vielä kun olimme hänen vihollisiaan, hän kuoli meidän puolestamme, jotta voisi antaa meille elämän (Room. 5:8-11). Se, että meillä kaikilla on tämä sama taipumus itsekkyyteen ja sitä kautta pahuuteen, vie meidät kaikki samalle viivalle suhteessa Jumalaan. Kaikki olemme tehneet syntiä Rakkautta vastaan ja näin halventaneet sekä Jumalan että lähimmäisemme. Jos olosuhteet olisivat ”sopivat”, minä ja sinä olisimme Hitler. Siksi Paavali sanoo:

"Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Kun siis opetat muita, etkö opetakaan itseäsi? Varastatko itse, vaikka julistat, ettei saa varastaa? Teetkö itse aviorikoksen, vaikka kiellät muita tekemästä? Anastatko itsellesi temppelien aarteita, vaikka inhoat epäjumalia? Kuinka sinä, joka ylpeilet laista, häpäiset Jumalaa rikkomalla lakia?" (Room. 2:1-5, 21-23)

Myös apostoli Jaakob sanoo:

"Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Hän, joka sanoi: "Älä tee aviorikosta", sanoi myös: "Älä tapa." Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat. Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton." (Jaak. 2:8-13)

Ja apostoli Johannes, johon aiemmin viittasin:Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.” (1. Joh. 3:15)

Synti ja ristiinnaulittu Kristus

Ristiinnaulittu Kristus osoittaa ehkä parhaiten, mitä synti on. Hänen sielunsa oli puhdas toisinkuin meidän, mutta hänet oli häpäisty, ruoskittu verille, kruunattu piikkikruunulla ja naulittu ristille. Siinä olemme todellisuudessa me, sinä ja minä. Meidän sielumme, sydämemme. Nöyryytetty, häpäisty ja naulattu kiinni puuhun. Se, mitä Kristus oli fyysisesti, me olemme sydämestämme: synnin orjuuteen sidottuja, kiinni ajallisissa asioissa, jotka kerran katoavat samoin kuin puu, johon Kristus ristiinnaulittiin. Orjia. Jeesus ei ollut synnin orja, toisinkuin me, mutta hän alentui ja teki itsensä fyysisesti orjaksi meidän puolestamme, antoi naulita itsensä ristille rikollisten kanssa, vaikka olisi voinut välttää sen. Häpäistynä ja ristiinnaulittuna hän kuvaa meidän sielumme tilaa, ja sitä, mihin synti johtaa. Synti johtaa eroon muista ja kuolemaan, lopulliseen ja ikuiseen yksinäisyyteen.

Paavali sanoi, että tulleensa Korinttiin hän ei halunnut tietää mistään muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta ja se on, mitä hän myös julisti. Ehkä siksi, että Kristuksen fyysinen häpäisy ja kuolema on kuva siitä, mikä on sielumme tila, mutta myös siksi, että siinä on osoitettu suurin rakkaus, mitä kukaan voi osoittaa: Kuolla vihamiehen puolesta. Ehkä sanot, että en minä vihaa Jumalaa! Vastaan, että rakkauden vastakohta ei ole ainoastaan viha, vaan myös välinpitämättömyys. Elätkö elämääsi Jumalan kunniaksi?

Meidän tulee nähdä itsemme sellaisena kuin todella olemme. Se on ainoa keino todella elää, koska Jumalan voima piilee heikkoudessa niinkuin Paavali sanoo. Voitaisi sanoa myös, että totuudessa, koska todellisuudessa me olemme syntisiä, heikkoja ja kuolevaisia, vaikka emme sitä mielellään myöntäisikään. Jumala voi alkaa muuttamaan meitä silloin, kun kykenemme nöyrtymään ja myöntämään, että tällainen minä olen, enkä voi itseäni auttaa. Koska silloin todella teemme Jumalan Jumalaksi. Ainoastaan silloin voimme asettaa toivomme häneen. Muuten päädymme palvelemaan loppujenlopuksi vain itseämme, emmekä koskaan vastaanota Jumalan rakkautta. Myös kristitty voi toimia niin, että loppujenlopuksi palvelee itseään, koska ei ole koskaan nähnyt itseään sellaisena kuin on. Ja jos näin on, niin tällainen ihminen loppujenlopuksi aina tekee kaiken omin voimin ilman Jumalaa. Niinkuin Jumala sanoo profeetta Jesajan kautta: Tämä kansa palvelee minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta.

Jeesus paransi esimerkiksi sokeita ja rampoja sekä herätti kuolleita. Kaikki näistä on sellaisia asioita, joita ihminen ei voi päättää vain parantaa. Ei voi päättää alkaa näkemään jos on sokea tai kävelemään jos on rampa. Ei voi herättää itse itseään kuolleista.

Tätä tarkoittaa lapseksi tuleminen ja itsellensä kuoleminen, joista Jeesus puhuu: myöntää, etten voi tehdä mitään ja nöyrtyä luottamaan Jumalaan niinkuin lapsi, tietäen, että on täysin riippuvainen hänestä. Niinkuin Jeesus sanoi: ilman minua te ette voi tehdä mitään. Meidän täytyy sydämessämme, sielussamme tulla sille paikalle, millä Kristus oli fyysisesti ja kuolla, jotta voisimme yhdessä Kristuksen kanssa myös nousta kuolleista. Koska se on ainoa tapa vastaanottaa rakkautta: myöntää, että tarvitsen apua. Mutta se on vaikeaa ja mahdotonta ilman Jumalaa. On helppo sanoa se, mutta todella tuntea näin, on mahdotonta, ellei Pyhä Henki sitä armoa anna. Pyydä siis Jumalalta tätä armoa. Sano, niinkuin Jaakob Jumalalle, että minä en päästä sinua, ennenkuin siunaat minua. Jeesus lupaa: "Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan." (Matt. 7:7-8)

Ja kun ymmärrät tämän, ymmärrät myös, miksi sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta todella on hyvä uutinen. Etkä ainoastaan ymmärrä, vaan voit kokea sen. Juuri siksi, että sinusta ja minusta ei ollut pelastamaan itseämme eikä muita, vaikka olisimme halunneetkin. Jumala kuitenkin itse tuli ja teki sen, mitä meistä kukaan ei olisi voinut tehdä. Hän otti päälleen meidän syntimme ja kuolemmamme ja naulitsi ne ristiin. Paavali sanoo, että hänet, joka ei synnistä tiennyt, Jumala teki synniksi meidän puolestamme, jotta voisi pelastaa meidät. Ylösnousemuksellaan hän voitti synnin ja kuoleman ja ansaitsi ikuisen elämän.

Jesaja puhui Kristuksesta n. 700 vuotta ennen hänen syntymäänsä:

"Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen. Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan. Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa. Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa." (Jes. 53:2-12)

Tähän loppuun sopii vielä niin usein lainaamani Raamatunkohta Johanneksen evankeliumista, jossa Jeesus puhuu itsestään:

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta." (Joh. 3:16-21)

Mitä nämät sanat kertovat sinulle? Ehkä sanot uskovasi Jeesukseen, ehkä et. Ehkä uskotkin. Olennainen kysymys kuitenkin on: Noudatatko sinä totuutta? Koska voit uskoa mihin tahansa, mutta ellet noudata totuutta, se on turhaa, koska ainoastaan totuus tekee vapaaksi, sanoo Jeesus. Koska ainoastaan totuuden valossa tarvitset myös Jumalan rakkautta ja armoa ja voit sen vastaanottaa. Ilman totuutta rakkaus ja armo ovat vain kaunista, mutta tyhjää puhetta vailla pohjaa ja tarkoitusta. Ilman totuutta me kaikki olemme hyviä ihmisiä (omasta mielestämme), emmekä tarvitse pelastusta. Totuus on, että Jumala rakastaa sinua huolimatta siitä, millainen sinä olet. Mutta on olemassa myös toinen totuus: Kuka sinä olet? Kirkkoisät ja pyhimykset ovat sanoneet, että tunne itsesi, niin voit tulla tuntemaan Jumalan.

Suosittelen kuuntelemaan ja katsomaan (sanat videolla) tämän Theocracyn laulun, joka kertoo saman asian erittäin hyvin ja mielenkiintoisesti:


Kommentit

  1. Jos puhuu synnistä preesensissä eli sillä ajatuksella, että synti on jotakin, joka VIELÄ erottaa ihmisen Jumalasta, silloin julistaa ANTIevankeliumia.
    Jumalan Karitsa OTTI JO MAAILMAN SYNNIN POIS. Jumala OLI JO KRISTUKSESSA JA SOVITTTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA.
    "Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Graceland, tiiän kyllä sun universalismiliberaaliteologian ja oon yrittäny sun kans keskustella joskus Patrick Tiaisen blogissa eikä siitä tullut mitään, koska räyhäsit ja pilkkasit vain niitä, jotka oli sun kanssa eri mieltä sensijaan että olisit esittänyt jotain varteenotettavia argumentteja. Paavalille Jeesus kyllä sanoi ylösnousemuksensa jälkeen, että ihmiset on saatanan vallassa ja Paavalin tulee julistaa niille evankeliumia että ne saisi synnit anteeksi (koska ne ei vielä ole anteeksi annettu ja siksi erottavat nämä ihmiset Jumalasta):

      "... avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa." (Apt. 26:18)

      Ja ainiin, tiedoksi, että sama toiminta ei onnistu mun blogissa. En aio sietää kommenttiakaan ala-arvoista käytöstä kanssakeskustelijoita kohtaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Lähetä palautetta

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *