Usko toivona

Heprealaiskirjeen kirjoittaja määrittelee uskon: ”… usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” (Hepr. 11:1, KR38 mukaan). Kristinuskossa tämä toivo on syntien anteeksisaaminen ja sitä kautta iankaikkinen elämä, ilo ja onni Jumalan yhteydessä Jeesuksen Kristuksen elämän, sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta.

Toivon perustuksena ovat siis asiat, joihin uskotaan (usko vakuuttuneisuutena), koska uskolla on aina jokin, oli se sitten pieni tai suuri, hyvin tai huonosti perusteltu tiedollinen pohja, muuten sitä on mahdoton kohdistaa mihinkään, eikä se näin ollen ole uskoa. Esimerkiksi sitä, että Raamattu on Jumalan sana tai vaikkapa että joku on Jumalan Poika, ei välttämättä toivota yleisesti. Yleisesti joku voi toivoa vaikkapa pelkästään iankaikkista elämää jollain perusteilla, mutta vasta sitten kun hän uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika, voi hän alkaa lujasti luottamaan Kristuksen sovitukseen ja toivomaan Hänen kauttansa ikuista elämää. Näinollen usko Jumalan Poikaan muuttuu toivoksi, joka kohdistuu Häneen ja kaikkeen, mitä Hän on tehnyt.

Ilman uskoa ei siis ole toivoa, vaan kaikella toivolla on perustus. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanookin: ”… ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät” (Hepr. 11:6). Usko johonkin asiaan johtaa siis uskomaan johonkin toiseen asiaan, joka tästä edellisestä välttämättä seuraa. Jeesus oli Jumalan Poika, ja Jumala itse, näinollen Hänen sanomansa pelastuksesta oli tosi, ja siitä seuraa johdonmukaisesti, se, että jos joku kääntyy ja uskoo, hän pelastuu. Kukaan ei näe vielä tätä pelastusta, mutta kuka tahansa voi asettaa toivonsa ja luottamuksensa tähän uskoon ja ojentua sen mukaisesti tekemällä parannuksen ja uskomalla evankeliumin sekä seuraamalla Jeesusta ja Hänen opetuksiaan. Pyhä Henki kyllä vahvistaa toivon oikeaksi, kun ihminen on kuuliainen evankeliumille, mutta ei ihminen silti ole taivaassa vielä tässä elämässä.

Paavali sanoo, että ”Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut…” (Room. 4:18). Miksi Aabraham toivoi, vaikka toivoa ei käytännössä ollut saada lasta enää niin vanhana? Paavali jatkaa: ”… ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva", eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.” (Room. 4:18-21). Aabraham toivoi, koska hän uskoi, että Jumala on ja jos kerran Jumala on Jumala, että Hän kykenee täyttämään tämän lupauksen. Abraham ei siis toivonut saavansa lasta ilman tukea tälle toivolle, mutta hänen uskonsa Jumalan antamaan lupaukseen oli tämän toivon perustus ja Jumala tämän lupauksen täyttymyksen perustus. Aabraham ajatteli, että Jumala ei kykene valehtelemaan, koska se olisi vastoin Hänen luontoansa ja näinollen luotti lupaukseen.

Samalla tavalla myös Heprealaiskirjeen kirjoittaja perustelee vankasti kirjeen vastaanottajille, jotka uskoivat jo valmiiksi Jumalaan, Jeesukseen ja Vanhan Testamentin todistukseen, asiat, jotka olivat heidän toivonsa perustuksena:

”Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa, ja sanoi: ’Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan, ja enentämällä minä sinut enennän’; ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli. Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä. Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.” (Hepr. 6:13-20).

Myös aiemmin kertomassani setelivertauksessa usko kohdistui seteliin ja tämä usko perustui siihen, että Suomen virallinen valuutta on euro ja silloin eurosetelit käyvät maksuvälineenä Suomessa. Tämä usko voi siis synnyttä toivon siitä, että setelin avulla ihminen voi todellakin saada kassillisen ruokaa, vaikka ei vielä omistakaan tätä ruokaa, vaan ainoastaan lupauksen siitä. Usko johonkin ei kuitenkaan välttämättä synnytä toivoa, vaikka se voikin synnyttää, ja tälle voi olla useita eri syitä, mutta en aio tässä kirjoituksessani mennä siihen, koska kirjoitus paisuisi silloin liikaa.