Usko, toivo ja rakkaus


 


”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:13)

Paavali puhuu uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Olen viimeaikoina pohtinut paljon, mitä nämä tarkoittavat. Mieleen on tullut, että ilman uskoa ei voi olla toivoa. Ellei ihminen usko esimerkiksi tulevaisuuteen, ei hän toivo siltä mitään ja todennäköisesti masentuu, näin käy ihan ilman mitään hengellistäkään aspektia. Ilman toivoa myös rakkaus kuihtuu pois, koska masentunut ihminen ei jaksa rakastaa, eikä usein myöskään vastaanottaa rakkautta.

Ihmisellä, jolla ei ole Jumalaa, voi olla siis toivo jostakin tulevasta. Hän voi uskoa tulevaisuudesta hyvää ja sen perusteella myös toivoa. Hän kykenee myös jossain määrin osoittamaan rakkautta ja tekemään hyvää läheisilleen. Pohjimmiltaan hänellä ei kuitenkaan ole sellaista toivoa, joka auttaisi häntä rakastamaan pyyteettömästi lähimmäistä. Rakastamaan silloinkin, kun häntä vihataan. Hänellä ei ole sellaista toivoa, joka ei huku, kun olosuhteet pettävät, tai joka ei huku kuolemassa. Hänellä ei ole ikuisen elämän toivoa, toivoa jostain täydellisestä hyvästä, jossa hänellä on varmuus. Hänellä ei ole tätä toivoa, koska hänellä ei ole kokemusta siitä, että häntä rakastettaisiin täysin pyyteettömästi, ilman ehtoja, koska ihminen ei kykene rakastamaan näin. Siitä syystä hän ei kykene rakastamaan ehdoitta, koska anteeksiantaminen vihamiehelle, kärsiminen ilman että laittaisi vastaan vie häneltä elämää, se tekee hänestä pohjimmiltaan onnettoman. Hänellä ei pohjimmiltaan siis ole todellista elämää itsessään. Eikä kukaan ihminen kykene rakastamaan häntä niin paljon, että hän voisi elää ikuisesti.

Jumala on kuitenkin Kristuksessa rakastanut jokaista meitä ilman ehtoja. Ristiinnaulittu Kristus osoittaa sen meille ja se, että ristillä Hän pyysi Isää vielä viimeisenä tekonaan antamaan anteeksi niille, jotka Hänelle sen tekivät. Kuitenkaan pelkkä ristinkuolema ei saa aikaan toivoa. Siksi Kristuksen oli myös noustava kuolleista, jotta Hänessä voisi toteutua toivo todellisesta elämästä ja toivosta, joka ei ole riippuvainen olosuhteista. Vain ihminen, jolla on tämä elävä toivo ylösnousemuksesta, voi elää täyttä elämää ja voi todella iloita, koska ”tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.” (Room. 8:18)

Apostoli Johannes sanoo, että ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” (1. Joh. 4:9-10, 19)

Kun ihminen kokee, että hän on täydellisesti rakastettu, hän kokee olevansa turvassa. Apostoli Paavali sanookin, että ”Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina". Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:35-39)

Kun ihminen näin kokee olevansa turvassa, hän on valmis myös kärsimään lähimmäisensä puolesta. Hän on valmis antamaan vaikka elämänsä vihamiehensä puolesta. Hän on valmis tekemään sen, minkä Jeesuskin teki. Tämä Jumalan rakkaus, joka ”on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu” (Room. 5:5) voi antaa meille tämän turvan, koska yhdessä Pyhän Hengen kanssa se aina toivoo, niin kuin Paavali sanoo, ”varmasti luottaen siihen, että Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.” (Fil. 1:8). Se uskoo ja toivoo yhdessä Pyhän Hengen kanssa, koska Jumalassa kaikki on mahdollista. Ja vaikka ihminen on syntinen ja keskeneräinen, eikä aina onnistu, se silti pitää yllä toivoa ja kasvattaa ihmistä rakastamaan yhä enemmän niin kuin Kristus, koska Pyhässä Hengessä Jumala rakastaa ihmisen ehjäksi. Tämä Jumalan rakkaus tuo elämää, se rakkaus, joka meissä on valmis kärsimään kaiken. Ilman tätä rakkautta kärsimykset kuitenkin päinvastoin syövät ihmiseltä elämää, tappavat hänet sisäisesti, mutta tämän rakkauden kanssa itsensä antaminen ja muiden puolesta kärsiminen antaa ihmiselle elämän.

”Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.” (1. Joh. 4:16-18)

Tämä rakkaus vuodatetaan ihmiseen uskon ja toivon, eli luottamuksen kautta Kristukseen, ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut” (Room. 10:9). Kreikan kielessä verbi ”uskoa” on ”pisteuoo”, joka on paremmin käännettynä luottamusta johonkin. Jeesus sanoo, että ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15). Jos tahdot vastaanottaa tämän rakkauden Jumalalta, sinun tulee tehdä parannus, siis kääntyä. Mistä? Apostoli Johannes kirjoittaa:

”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” (1. Joh. 2:15-17) "Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin Hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että Hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta. Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi." (1. Joh. 3:7-8, 10-11, 15)

Johannes myös sanoo, että ”Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:8). Kaikki synti on siis pohjimmiltaan itsekkyyttä, ei rakkautta. Siispä kääntymys on sen myöntämistä Jumalalle, että et ole rakastanut Jumalaa ja lähimmäistäsi niin kuin sinun olisi pitänyt. Se on myös luottamista evankeliumiin Kristuksesta, siis Kristukseen. Se on luottamusta siihen, että Kristus sovitti ristillä myös sinun syntisi, juuri sen rakkaudettomuuden, itsekkyyden ja ylpeyden, josta kaikki muut synnit ovat pohjimmiltaan lähtöisin sydämessäsi. Se on luottamista siihen, että yhdessä Kristuksen kanssa sinä myös tulet nousemaan kuolleista ikuiseen elämään. Se on myös sen päättämistä, että jatkossa tahdot Jumalan armon ja rakkauden avulla, jonka Kristuksessa saat omistaa, pyrkiä rakastamaan ja tekemään Jumalan tahdon. Käänny siis tänään Jumalan puoleen. Apostoli Paavali sanoo: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 5:19-21, 2. Kor. 6:1-2)

Jumala sanoo sinulle tänään: ”Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.” (Jer. 31:3). Ota vastaan Hänen rakkautensa, ota vastaan elämä. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6), ”Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä” (Joh. 6:35, 47)

Aiheeseen liittyviä Raamatunkohtia:

”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” (Room. 5:1-8)

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:1-13)

Kommentit

Lähetä palautetta

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *