”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä
kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:13)
Paavali puhuu uskosta, toivosta ja rakkaudesta.
Olen viimeaikoina pohtinut paljon, mitä nämä tarkoittavat. Mieleen on tullut,
että ilman uskoa ei voi olla toivoa. Ellei ihminen usko esimerkiksi tulevaisuuteen,
ei hän toivo siltä mitään ja todennäköisesti masentuu, näin käy ihan ilman
mitään hengellistäkään aspektia. Ilman toivoa myös rakkaus kuihtuu pois, koska
masentunut ihminen ei jaksa rakastaa, eikä usein myöskään vastaanottaa
rakkautta.
Ihmisellä, jolla ei ole Jumalaa, voi olla siis
toivo jostakin tulevasta. Hän voi uskoa tulevaisuudesta hyvää ja sen perusteella
myös toivoa. Hän kykenee myös jossain määrin osoittamaan rakkautta ja tekemään
hyvää läheisilleen. Pohjimmiltaan hänellä ei kuitenkaan ole sellaista toivoa,
joka auttaisi häntä rakastamaan pyyteettömästi lähimmäistä. Rakastamaan silloinkin,
kun häntä vihataan. Hänellä ei ole sellaista toivoa, joka ei huku, kun olosuhteet
pettävät, tai joka ei huku kuolemassa. Hänellä ei ole ikuisen elämän toivoa,
toivoa jostain täydellisestä hyvästä, jossa hänellä on varmuus. Hänellä ei ole
tätä toivoa, koska hänellä ei ole kokemusta siitä, että häntä rakastettaisiin
täysin pyyteettömästi, ilman ehtoja, koska ihminen ei kykene rakastamaan näin.
Siitä syystä hän ei kykene rakastamaan ehdoitta, koska anteeksiantaminen
vihamiehelle, kärsiminen ilman että laittaisi vastaan vie häneltä elämää, se
tekee hänestä pohjimmiltaan onnettoman. Hänellä ei pohjimmiltaan siis ole
todellista elämää itsessään. Eikä kukaan ihminen kykene rakastamaan häntä niin
paljon, että hän voisi elää ikuisesti.
Jumala on kuitenkin Kristuksessa rakastanut
jokaista meitä ilman ehtoja. Ristiinnaulittu Kristus osoittaa sen meille ja se,
että ristillä Hän pyysi Isää vielä viimeisenä tekonaan antamaan anteeksi
niille, jotka Hänelle sen tekivät. Kuitenkaan pelkkä ristinkuolema ei saa
aikaan toivoa. Siksi Kristuksen oli myös noustava kuolleista, jotta Hänessä
voisi toteutua toivo todellisesta elämästä ja toivosta, joka ei ole
riippuvainen olosuhteista. Vain ihminen, jolla on tämä elävä toivo
ylösnousemuksesta, voi elää täyttä elämää ja voi todella iloita, koska ”tämän
nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on
ilmestyvä meihin.” (Room. 8:18)
Apostoli Johannes sanoo, että ”Siinä ilmestyi
meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että
me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme
Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän
syntiemme sovitukseksi. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.”
(1. Joh. 4:9-10, 19)
Kun ihminen kokee, että hän on täydellisesti
rakastettu, hän kokee olevansa turvassa. Apostoli Paavali sanookin, että ”Kuka
voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino,
vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on:
"Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on
rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit
eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä
syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on
Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:35-39)
Kun ihminen näin kokee olevansa turvassa, hän on
valmis myös kärsimään lähimmäisensä puolesta. Hän on valmis antamaan vaikka elämänsä
vihamiehensä puolesta. Hän on valmis tekemään sen, minkä Jeesuskin teki. Tämä
Jumalan rakkaus, joka ”on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta,
joka on meille annettu” (Room. 5:5) voi antaa meille tämän turvan, koska yhdessä
Pyhän Hengen kanssa se aina toivoo, niin kuin Paavali sanoo, ”varmasti luottaen
siihen, että Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen
Jeesuksen päivään saakka.” (Fil. 1:8). Se uskoo ja toivoo yhdessä Pyhän Hengen
kanssa, koska Jumalassa kaikki on mahdollista. Ja vaikka ihminen on syntinen ja
keskeneräinen, eikä aina onnistu, se silti pitää yllä toivoa ja kasvattaa
ihmistä rakastamaan yhä enemmän niin kuin Kristus, koska Pyhässä Hengessä Jumala
rakastaa ihmisen ehjäksi. Tämä Jumalan rakkaus tuo elämää, se rakkaus, joka
meissä on valmis kärsimään kaiken. Ilman tätä rakkautta kärsimykset kuitenkin
päinvastoin syövät ihmiseltä elämää, tappavat hänet sisäisesti, mutta tämän rakkauden
kanssa itsensä antaminen ja muiden puolesta kärsiminen antaa ihmiselle elämän.
”Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen
rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy
rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus
tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä
sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei
rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on
rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.” (1.
Joh. 4:16-18)
Tämä rakkaus vuodatetaan ihmiseen uskon ja toivon,
eli luottamuksen kautta Kristukseen, ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi
Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista
herättänyt, niin sinä pelastut” (Room. 10:9). Kreikan kielessä verbi ”uskoa” on
”pisteuoo”, joka on paremmin käännettynä luottamusta johonkin. Jeesus sanoo,
että ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää
parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15). Jos tahdot vastaanottaa tämän
rakkauden Jumalalta, sinun tulee tehdä parannus, siis kääntyä. Mistä? Apostoli
Johannes kirjoittaa:
”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä
maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä
kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se
ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee
Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” (1. Joh. 2:15-17) "Lapsukaiset,
älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on
vanhurskas, niinkuin Hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä,
sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi,
että Hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan
lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole
Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta. Sillä tämä on se sanoma,
jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen
toistamme. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei
kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi."
(1. Joh. 3:7-8, 10-11, 15)
Johannes myös sanoo, että ”Joka ei rakasta, se ei
tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:8). Kaikki synti on siis
pohjimmiltaan itsekkyyttä, ei rakkautta. Siispä kääntymys on sen myöntämistä
Jumalalle, että et ole rakastanut Jumalaa ja lähimmäistäsi niin kuin sinun
olisi pitänyt. Se on myös luottamista evankeliumiin Kristuksesta, siis Kristukseen.
Se on luottamusta siihen, että Kristus sovitti ristillä myös sinun syntisi,
juuri sen rakkaudettomuuden, itsekkyyden ja ylpeyden, josta kaikki muut synnit
ovat pohjimmiltaan lähtöisin sydämessäsi. Se on luottamista siihen, että
yhdessä Kristuksen kanssa sinä myös tulet nousemaan kuolleista ikuiseen
elämään. Se on myös sen päättämistä, että jatkossa tahdot Jumalan armon ja
rakkauden avulla, jonka Kristuksessa saat omistaa, pyrkiä rakastamaan ja
tekemään Jumalan tahdon. Käänny siis tänään Jumalan puoleen. Apostoli Paavali
sanoo: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä
lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen
puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me
pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen,
joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä
tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme
teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän
sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä
sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen
päivä.” (2. Kor. 5:19-21, 2. Kor. 6:1-2)
Jumala sanoo sinulle tänään: ”Iankaikkisella
rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua
puoleeni armosta.” (Jer. 31:3). Ota vastaan Hänen rakkautensa, ota vastaan
elämä. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän
tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6), ”Minä olen elämän leipä; joka
tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan
janoa. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on
iankaikkinen elämä” (Joh. 6:35, 47)
Aiheeseen liittyviä Raamatunkohtia:
”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi
tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen
Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän
armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me
tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys
koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei
saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän
Hengen kautta, joka on meille annettu. Sillä meidän vielä ollessamme heikot
kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy
kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa
kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus,
kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” (Room. 5:1-8)
”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien
kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai
kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä
tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki
usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en
minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin
ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi
rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on
lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy
sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se
peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei
koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja
tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun
minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä
ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin
kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen
tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin
pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.”
(1. Kor. 13:1-13)
Kommentit
Lähetä kommentti