"Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni
ole pätevä. On toinen, joka todistaa
minusta, ja minä tiedän, että se todistus,
jonka hän minusta todistaa, on
pätevä. Te lähetitte lähettiläät Johanneksen luo, ja hän todisti sen, mikä totta on. Mutta minä en ota ihmiseltä todistusta, vaan puhun tämän, että te
pelastuisitte. Hän oli palava ja loistava lamppu, mutta te tahdoitte
ainoastaan hetken iloitella hänen valossansa. Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun
täytettävikseni, ne teot, jotka minä
teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt. Ja Isä, joka on
minut lähettänyt, Hän on todistanut
minusta…” (Joh. 5:31-37), ”Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että
Isä on minussa; mutta jos ette, niin
uskokaa itse tekojen tähden.” (Joh. 14:11)
Jeesus tiesi olevansa Jumalan Poika eikä siksi
tarvinnut todistusta ihmisiltä siihen. Kuitenkin Hän oli valmis käyttämään
järkiargumentteja ja päivänselviä todisteita, jotka olivat kaikkien nähtävillä,
jotta saisi ihmiset vakuuttumaan. Hän ei siis vaatinut sokeaa uskoa, vaikka
sekin kelpasi Hänelle, jos se sai aikaan kääntymyksen. Hänelle kuitenkin
kelpasi myös perusteltu usko.
Usko tekee asioista tosia: ellen uskoisi, että 20
euron seteli, joka itsessään on vain pala paperia ja väriainetta, kelpaisi
kaupan kassalla maksuvälineenä, en yrittäisi tyrkyttää sitä myyjälle ostoksiani
vastaan, koska ajattelisin tekeväni itsestäni pellen, ja niin tekisinkin, jos
olisin väärässä. Eihän kukaan paperinpalasta myy kassillista ruokaa. Uskoa on
kuitenkin mahdollista perustella erilaisilla asioilla ja todistaa tämän uskon
mielekkyys: Uskon, että paperiraha toimii kaupassa maksuvälineenä, koska
setelit ovat Suomen virallinen valuutta. Tai uskon vaikkapa, että maapallo on
pyöreä, koska näkemäni todisteet ovat vakuuttavia, vaikka en ole koskaan nähnyt
ainoatakaan suoraa todistetta tästä. Vastaavasti Heprealaiskirjeen kirjoittaja
sanoo: ”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla,
niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.” (Hepr. 11:3) ja tämä
on perusteltavissa esimerkiksi Kalam kosmologisella argumentilla (ks. linkki
alla), mutta tietysti myös Raamattu puhuu tästä. Voin myös olla vakuuttunut
siitä, että kohta sataa, kun tummat pilvet syöksyvät päälle, tai että ulkona
tuulee, koska puut huojuvat, vaikka en näekkään tuulta.
Vastaavasti Jumalan olemassaoloa voidaan
perustella erilaisilla argumenteilla (suluissa linkki suomeksi selitettynä,
videot kuitenkin mielekkäämpiä ja helpommin ymmärrettäviä, jos englanti taipuu):
Kalam kosmologinen (1), moraalinen (2), Leibnizin (3), kosminen hienosäätö (4) ja ontologinen argumentti (5). Yhdessä nämä viisi argumenttia antavat vakuuttavan todistuksen Jumalan olemassaolosta.
Ei aukotonta, mutta riittävän hyvän, että niiden pohjalta voi vakuuttua perustellusti Jumalan
olemassaolosta, vastaavasti kuin hyvien perusteluiden pohjalta voi vakuuttua useista eri asioista.
Sisäinen
vakuuttuneisuus
Paavali myös kirjoittaa, kuinka Pyhän Hengen
kautta annetaan todistus ihmisen sydämeen, että hän on Jumalan lapsi: ”… te
ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette
saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!" Henki itse
todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” (Room. 8:15,
16). Pyhän Hengen todistus, jonka ihminen saa sydämeensä, kun hän tulee
tuntemaan Jumalan, onkin suurin todistus Jumalasta, jonka ihminen voi saada,
koska silloin Jumala itse ”puhuu” ihmisen sydämelle ja todistaa, että sinä olet
minun lapseni. Tämä todistus on vahvin ja varmasti vakuuttaa ihmisen Jumalan
olemassaolosta. Johannes sanookin: ”Ja siitä me tiedämme Hänen meissä pysyvän, siitä
Hengestä, jonka hän on meille antanut” (1. Joh. 3:24). Silti, vaikka ihmisellä
on tämä todistus Jumalalta, ei hänellä ole tietoa tulevaisuudesta, joten hänen
tulee edelleen uskoa ja luottaa Jumalaan ja Hänen johdatukseensa sekä olla kuuliainen Hänelle.
Edellämainittu todistus on verrattavissa
vaikkapa siihen, että kaverini kertoo minulle, kuinka huikea joku Linnanmäen huvipuistolaite
on. Voin kyllä vakuuttua asiasta jo kaverini kerronnan perusteella, mutta vasta
laitteen kokeminen antaa minulle varmuuden siitä, että kaverin puheet
laitteesta pitivät paikkaansa.
Lopuksi suosittelen katsomaan myös tämän videon, jos
englanti taipuu:
Kommentit
Lähetä kommentti