Uushenkisyys ja Kristinusko




Nykyään on paljon erilaisia oppeja ja opettajia. Yksi tällaisista oppisuunnista on niinkutsuttu uushenkisyys. Uushenkisyys terminä sisältää paljon erilaisia oppisuuntia ja opettajia, mutta keskityn tässä sellaisiin asioihin, jotka mielestäni pääpiirteittäin sisältyvät uushenkisyyden eri suuntauksiin. Tämä aihe on erittäin laaja ja tästä pitäisi kirjoittaa kirja tai kirjoja, jos haluaa kattaa kaiken, siksi otan tässä vain muutaman mielestäni uushenkisyyden suurimpiin ongelmiin liityvän asian, joita käsittelen.

Uushenkisyydelle tyypillinen piirre on se, että se käyttää monien eri uskontojen pyhiä kirjoituksia ja tulkitsee niitä omiin tarkoituksiin ja omaan ajatusmaailmaan sopivalla tavalla. Tähän palaan tämän kirjoituksen lopuksi. Tässä kirjoituksessa olen paljon lainannut ja viittaan usein erään tunnetun uushenkisyyden opettajan Echart Tollen kirjaan ”Uusi Maa”. En ole laittanut sivuviitteitä kirjaan, koska osasta siitä mitä lainaan, olen jo unohtanut, missä kohdin se oli, koska olen pohtinut tätä aihetta ja kirjoituksen kirjoittamista jo kauemminkin ja sillointällöin kirjoitellut ylös asioita. Jokatapauksessa kyseisestä kirjasta viittaamani kohdat löytyy ja jos joku haluaa, niin voin ne kyllä kaivaa.

Lankeemus ja pelastus uushenkisyydessä ja kristinuskossa

Useimmiten uushenkisyydessä kuvataan aivan oikein ihmisen luonnetta ja toimintaa: ihminen on itsekeskeinen ja usein oman ”egonsa” vietävissä. Tämä itsekeskeisyys pohjimmiltaan on se, mikä aiheuttaa ihmiselle kärsimystä. Uushenkisyyden opettajat saattavat myös kutsua tätä eräänlaiseksi syntiinlankeemuksen tilaksi kristinuskoa lainaten. Tähän ”langenneeseen tilaan” lääke on uushenkisyyden mukaan se, että ”tulee tietoiseksi”, eli herää tavallaan huomaamaan oman egonsa toimintaa ja kun sitten osaa huomata egon toiminnan, pystyy myös erottautumaan siitä, eikä enää samaistu siihen, siis ole sen orja. Esimerkiksi hyvin tunnettu uuden henkisyyden opettaja Echart Tolle puhuu ”Minä olen” -tietoisuudesta liittäen sen Jeesuksen ”Minä olen” -sanoihin ja läsnäolon voimaan. Ajatus tässä on, että minä en ole minun mieleni, joka on egon vallassa, vaan olen tietoisuus sen takana, jumaluus, joka ei ole vielä tullut tietoiseksi itsestään. Echart Tollen mukaan kun tulet tietoiseksi, siis läsnäolevaksi tässä hetkessä, liityt elämän lähteeseen (joka on jokaisen ihmisen sisällä), jota kutsutaan jumalaksi. Tollen jumalakuva on siis panteistinen. Jumalan olemus on kaikki ja jumala on kaikessa, jokaisessa esineessä on jumalan olemus ja siksi kaikki ovat loppujenlopuksi yhtä jumalallista olemusta. Loppujenlopuksi pyrkimyksenä on siis eriytyä kaikesta fyysisestä tai ”muodosta” (myös tunteet ja ajatusrakennelmat), niinkuin Echart Tolle sanoo. Ongelmanahan tässä on se, että jos Jumala on osa luotua, silloin hän ei ole jumala sanan varsinaisessa merkityksessä, koska hän ei ole ikuinen. Panteistinen maailmankuva on siis tässä kohdin ristiriitainen. Lisäksi ”muodosta” tai fyysisyydestä pois pyrkimisessä on Echartin mukaan osittain taustalla se, että fyysisellä ei ole mitään toivoa. Ymmärtääkseni jotkut uushenkisyyden edustajat myös uskovat, ettei oikeastaan voida tietää, onko kaikki fyysinen vain illuusiota, koska ainoa, mitä todella on, on tietoisuus. Lyhyesti sanottuna kysymys on valheesta: koska en pidä siitä, että fyysinen minäni kuolee, enkä pidä siitä, että olen itsekäs, kiellän molemmat. En ole itsekäs, vaan minun egoni, joka minä en ole. En ole fyysinen, vaan olen tietoisuus kaiken takana. Minä olen jumala. Siinä Tolle on kuitenkin oikeassa, että ihmisen pitää pyrkiä kuolettamaan ”egon” ja syntisen luonnon toimintaa ja sekin pitää paikkansa, että tarkkailemalla omaa toimintaa huomaa helpommin, milloin on tekemässä sellaista, mikä ei ole oikein tai on itsekästä. Tottakai, on oikein olla tekemättä pahaa. Valhetta vastaan ei kuitenkaan voi taistella valheella, vaan totuudella. Myös vihaa ja katkeruutta ei paranna viha ja katkeruus, vaan rakkaus. Ihminen on fyysinen olento, vaikkakaan ei pelkästään sitä.

Kristinuskon vastaus edelliseen on se, mitä Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.” (Joh. 8:34). Jokainen ihminen on syntiin, siis itsekkyyteen taipuvainen ja varmasti on tehny tai tulee tekemään syntiä elämänsä aikana. Ja ei ainoastaan taipuvainen, vaan synnin orja. Ihminen on pakotettu etsimään elämää itsensä ulkopuolelta, koska tosiasiassa hänessä itsessään ei sitä ole. Ja näin ihminen tosiaan tekee erilaisilla uskonnollisilla harjoitteilla, meditaatiotekniiikoilla, erilaisten materialististen asioiden kautta, kuten seksin, työn tai huumeiden kautta. Jos ihmisellä olisi elämä itsessään, niinkuin uushenkisyys opettaa, hänen ei tarvitsisi etsiä sitä erilaisten kikkojen avulla. Ja juuri siksi Jeesus tuli, että meillä ei ole elämää itsessämme, koska emme ole jumala. Jeesus tuli ja sanoi, että ”Minä olen Tie, Totuus ja Elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Ainoastaan Hänen kauttaan kulkee tie Isän luokse, ainoastaan Hänessä on Elämä. Hän tuli lihaksi ja otti meidän luontomme, jotta voisi meissä voittaa kuoleman, joka meitä kaikkia kalvaa ja tekee epätoivoiseksi. Hän tuli ja kärsi meidän kanssamme ja meidän puolestamme. Hän, joka itse oli Elämä, kuoli, voittaen näin kuoleman, koska kuolema ei voinut Häntä pitää vallassaan, koska Hän ei ollut syntiä tehnyt. Hän muutti kaikkein raadollisimmankin tilanteen voitoksi: Ristinkuolemasta ja häpäisystä tuli kunnian ja voiton merkki. Samoin voi sinun elämässäsi sinun kärsimyksestäsi tulla, jos käännyt Jeesuksen puoleen ja pyydät Häneltä elämää itsellesi. Hän ei välttämättä ota pois kärsimystäsi, vaan antaa sinulle elämän,  rakkauden ja toivon, jonka kanssa voit, sensijaan että kieltäisit totuuden, kohdata sen ja kärsimyksen ja silti elää olematta epätoivoinen, koska Kristuksessa sinulla on jo nyt uusi elämä ja Kristuksessa kuolema on jo voitettu. Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" (Joh. 11:25, 26). Onnellisuus ei tule kärsimyksen ja totuuden väistelystä, vaan niiden kohtaamisesta Kristuksen kanssa, joka on jo voittanut kärsimyksen ja kuoleman. Onnellisuus tulee oman elämän uhraamisesta Jumalan ja toisen hyväksi. Onnellisuus tulee siis rakkaudesta, jonka ihminen on ensin itse kokenut ja sitten antaa myös muille. Apostoli Johannes sanoo: "Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme." (1. Joh. 4:8-11)

Kaiken tapahtuneen hyväksyminen

Toinen opetus, mihin usein törmää, on se, että minun tulee hyväksyä kaikki, mitä tapahtuu. Ei välttämättä sinänsä oikeana tai vääränä, vaan jonakin sellaisena, jonka kuuluikin tapahtua. Eräs uushenkisyyttä ilmeisesti kannattava henkinen valmentaja on myös sanonut, että mikään ei ole väärää, vaan kaikki, mikä tapahtuu, on oikein ja pitikin tapahtua. Eräs toinen henkilö, joka ilmeisesti myös kannattaa uushenkisyyttä, sanoi, että vaikka hänen lapsensa olisi murhattu, hän asennoituisi siihen siten, että niin pitikin tapahtua ja että tapahtunut ei sinänsä ollut väärin, se vain oli. Mielestäni tässä paljastuu taas valhe uushenkisyyden taustalla: kielletään totuus, koska todellisuus on niin sietämätöntä kestää. Sensijaan, että sanoisin, että tässä on tapahtunut vääryys, sanon, että näin pitikin tapahtua ja tämä oli oikein.

Tämä ei tavallaan ole kaukana kristinuskosta, koska myös Kristus itse kärsi kaiken, eikä laittanut vastaan, kun Hänelle tehtiin vääryyttä. Hän hyväksyi sen ja antoi anteeksi. Tässä on kuitenkin se ero, että se, mitä Jeesukselle tehtiin, ei ole kristinuskon mukaan oikein. Toinen merkittävä ero on, että kristinuskossa ihmisellä on toivo. Hän voi todella elää ja olla onnellinen ja iloinen, vaikka elämässä olisi miten vaikeaa hyvänsä, koska hänellä on elämä ja Kristuksessa Jumala on antanut hänelle uuden sydämen, että hän todellä kykenee rakastamaan ja toivomaan. Hänen ei tarvitse kieltää todellisuutta, vaan hän voi sanoa, että ”lapseni murhattiin, tässä tapahtui vääryys!”, mutta huolimatta tästä hän antaa anteeksi ja kykenee menemään eteenpäin kieltämättä totuutta. Jumala on joku, joka tulee mukaan ihmisen historiaan ja ihmisen elämään, ei joku, joka on kaukana, vaan lähellä. Niinkuin Kristuksesta sanottiin, että Hän on ”Immanuel”, se on hepreaa ja tarkoittaa käännettynä ”Jumala kanssamme”. Heprealaiskirje kirjoittaa meistä ja Kristuksesta: "Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi Hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten Hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä -- Hän ottaa suojelukseensa Abrahamin suvun. Niinpä Hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta Hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja Hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska Hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, Hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan." (Hepr. 2:14-18), "Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme." (Hepr. 4:15, 16)

Totuus ja harha

Echart Tolle puhuu myös totuudesta ja harhasta. Hän sanoo, että Katolinen kirkko on oikeassa pitäessään paheksuttavana tätä aikaa leimaavaa relativismia, eli sitä, että totuutta ei ole olemassa. Hänen mukaansa uskonnot eivät sisällä totuutta, vaan ne osoittavat kohti totuutta. Hän sanoo, että ”kaikki uskonnot ovat yhtä oikeassa tai väärässä, riippuen siitä, kuinka niitä hyödynnetään”. Ongelma tässä on, että Tolle itse lankeaa tässä relativismiin. Se ei yksinkertaisesti ole totta, että monet uskonnot ovat totta. Monessa eri uskonnossa ja filosofiassa on kyllä totuuksia, mutta sanoa, että monta eri asiaa ovat yhtä oikeassa tai väärässä, on yksinkertaisesti valhe kenen tahansa rationaalisen ihmisen näkökulmasta. Tavallaan hänen lähtökohtansa on kuitenkin oikea, kun hän sanoo, että ”buddhalaiset sanovat: kuuta osoittava sormi ei ole kuu”. Se on totta, kristinusko ei ole Jumala, vaan sen tehtävä, niinkuin teologian tehtävä, on osoittaa tie Jumalan luokse. Kuitenkin ajatus siitä, että panteismia opettava hindulaisuus, jossa jumala on osa luotua, ja monoteismia opettava kristinusko, jossa Jumala on kaiken luoja ja luomakunnasta erillinen, vaikkakin kaikkialla läsnäoleva, olisivat yhtä oikeassa riippuen siitä, kuinka niitä sovelletaan, on looginen mahdottomuus. Haarukka ja lusikka eivät ole sama asia, vaikka niillä voi yrittää tehdä samaa asiaa. Keiton syöminen haarukalla on kuitenkin kohtuulllisen vaikeaa. Sama pätee uskontoihin. Tollen mielestä oman uskonnon pitäminen totuutena on itsekkyyttä ja tällainen uskonto on egon palvelemista. Se on totta, että jos joku luulee, että tuntee jo koko totuuden, eikä enää tarvitse opetusta, hän on ylpistynyt. Jotkut lankeavat tähän, se on totta. Siksi esimerkiksi katolinen kirkko, johon Echart Tolle viittaa, opettaa, että jos ihminen vilpittömästi pyrkii totuuteen sen armon ja ymmärryksen avulla, minkä Jumala on hänelle antanut, hän voi pelastua. On paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan kuulleet Jeesukesta, silti Jeesus on kaikkien ihmisten pelastaja, jotka pyrkivät totuuteen. Tässä kohtaa on kuitenkin sanottava varoituksen sana: älä luule pyrkiväsi totuuteen, jos olet tehnyt yhden tai muutaman hyvän teon. Yksi hyvä teko ei oikeuta sinua, totuuteen pyrkimisessä on kysymys koko elämästä. Minä en ole tuomari, vaan Jumala on, mutta sanonpa sen, että jos minun pitäisi antaa oma arvioni, ihmiset useimmiten pyrkivät välttämään totuutta sensijaan, että pyrkisivät siihen, vaikka kuinka vakuuttelevat toista. Sen todistaa heidän elämänsä. ”Actions speak louder than words”.

Jälleen Tolle jatkaa vielä edellistäkin hurjemmalla linjalla. Hän kirjoittaa:

”On vain yksi ehdoton totuus, ja kaikki muut totuudet kuvastuvat siitä. Kun löydät tuon totuuden, kaikki tekosi liittyvät siihen. Ihmisen teot voivat heijastaa totuutta tai harhaa. Voiko totuuden ilmaista sanoin? Kyllä, mutta sanat eivät tietenkään ole totuus. Ne vain osoittavat sitä kohti. Totuus on yhtä kanssasi. Kyllä, sinä olet totuus. Jos etsit sitä muualta, kuljet harhaan. Todellinen olemuksesi on totuus. Jeesus ilmaisi tämän sanomalla: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6).”

Se on totta, että jos minä, siis minun olemukseni olisi Jumala, niin olisin totuus (Tolle sanoo myös sen explisiittisesti, että sinä olet jumala). Tässä on kuitenkin pari ”pientä” ongelmaa. Jos minä olen jumala, niin silloin todellisuus on sellainen, kuin minä päätän, tai pikemminkin sellainen, kuin minä olen. Siinä tapauksessa jokaisella ihmisellä on oma totuutensa. Silloin totuus on subjektiivinen, ei objektiivinen. Mutta totuuden luonne ei koskaan ole muuttuva. Totuus ei muutu, niinkuin Jumalakaan ei voi määritelmällisesti muuttua. Siksi subjektiivisuuteen perustuva totuudenkäsite on harhaa, koska se vaihtelee henkilöstä riippuen. Tässä tullaan uushenkisyyden ydinongelmaan: koska jumalakuva on panteistinen, jumala itseasiassa voi muuttua, koska se on osa luotua. Eikä se enää todellisuudessa edes ole jumala sanan varsinaisessa merkityksessä, koska ei mikään luotu ole jumala. Uushenkisyydessä ihminen rakentaa itse itsestään itselleen kristuksen, jumalan, joka pelastaa hänet, nimittäin hänet itsensä. Mutta jos minä jo olen langenneessa tilassa oleva jumala, niin kuinka voisin pelastaa silloin itseni? Tämä on rationaalinen mahdottomuus kuolevaiselle ihmiselle tai jumalalle, joka muuttuu. Se, että pystyn muuttumaan tarkoittaa sitä, että joudun muuttumaan, enkä siis ole ikuinen. Lisäksi Tolle lainaa Jeesusta täysin ulos kontekstista. Jeesus ei viittaa keneen tahaansa tuossa, niinkuin Tolle tulkitsee, vaan kyseinen jae itseasiassa menee kokonaisuudessaan näin:

”Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Tässä kohdassa Jeesus puhuu opetuslapsille. Kohta jatkuu näin:

"Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet." Filippus sanoi hänelle: "Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä". Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'?" (Joh. 14:7-9)

On siis sanomattakin selvää, ettei Jeesus puhu kyseisessä kohdassa kenestä tahansa ihmisestä, joka vain ottaa sanat ulos kontekstista ja sanoo: ”Minä olen”, vaan itsestään, koska Hän itse on lihaksi tullut Jumala.

Uushenkisyys on siis sisäisesti erittäin ristiriitainen järjestelmä. Sen ongelma on, että siinä ei ole totuutta, vaan valhe. Ihminen todellisuudessa kieltää totuuden, jotta kestää kärsimyksen, jossa elää ja sen tosiasian, että jokainen ihminen kuolee joskus. Ihminen yrittää pelastaa itse itsensä omilla oivalluksillaan ja teoillaan. Uushenkisyyden ongelmana on se, ettei siinä ole evankeliumia, hyvää uutista. Jos joku tulee ja sanoo minulle, että sinä olet jumala, se on hirvittävä uutinen minulle, koska jos minä olen jumala ja silti olen näin syntinen ja keskeneräinen kuin olen, minulla ei ole mitään toivoa. Koska se ei ole totta, että minussa ei ole mitään pahuutta ja se ei ole totta, ettei minussa oleva pahuus ole osa minua. Jos jumala on tällainen, jos edes jumala ei ole muuttumaton ja varma kallio, minulle ei käytännössä jää mitään. Ja jos minä olen tämä jumala, tiedän, että olen tuhoon tuomittu.

Echart Tolle puhuu myös siitä, kuinka kun ihminen saavuttaa Kristus-tietoisuuden, hän alkaa rakastamaan muita kuin itseään, koska hän on yhtä muiden kanssa, koska hän on itse ”Minä olen”, jota pohjimmiltaan kaikki muutkin ovat. En kuitenkaan näe, miten tämä menee yksiin sen kanssa, että minun täytyy hyväksyä kaikki mitä tapahtuu, oikeana. Jos ei ole totuutta, ei ole myöskään rakkautta. Jos ei ole oikeaa tai väärää, ei yksinkertaisesti voi olla rakkauttakaan. En myöskään näe, miten ihminen voisi alkaa rakastaa toista uushenkisyydessä, koska koko uskomusjärjestelmä vaikuttaa perustuvan kärsimyksen ja totuuden välttämiselle, ei sen kohtaamiselle. Jos en kykene kohtaamaan kärsimystä, kuinka voisin rakastaa vihollistani, kun tämä tekee minulle pahaa?

Alussa mainitsin, että uushenkisyydessä käytetään useiden uskontojen pyhiä kirjoituksia tukemaan sen oppeja. Siksipä lainaankin tähän kirjoituksen loppupuolelle Jeesuksen sanat:

”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän. "En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan. Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia. Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta.”” (Joh. 5:39-44)

Mielestäni uushenkisyydessä tehdään juuri tämä, mitä Jeesus sanoo. Kaikki käy, kunhan mitään ei tarvitse oikeasti ottaa todesta. Kuitenkin Jeesus sanoo tuossa, että kirjoitukset todistavat Hänestä, ”mutta te ette tahdo tulla MINUN luokseni, että saisitte elämän”. Hän puhuu siinä itsestään, ei meistä.

Todellisen Kristus-tietoisuuden voi saavuttaa ainoastaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Hän on ainoa elämän lähde, juuri se lähde, josta uushenkisyydessäkin niin kauniisti puhutaan jopa Jeesusta lainaten. Ymmärtämättä kuitenkaan, että useimmiten Jeesusta käytetään omiin tarkoituksiin, eikä katsota, sopiiko lainaus ollenkaan siihen, mitä Jeesus kontekstin perusteella tarkoittaa. Jeesus ainoana opettajana sanoi olevansa Jumala. Jeesus aionana opettajana väitti että tulee nousemaan kuolleista. Kukaan muu vanhoista, ehkä kohtalaisen viisaistakin opettajista ei koskaan tehnyt mitään vastaavaa. Jos kerran aiot siteerata Jeesusta auktoriteettina, miksi et ota todesta sitä, mitä hän sanoo? Tiedät kyllä vastauksen siihen.

Ja kyllä, minussa ja sinussa voi asua Jumala, nimittäin uskon kautta Kristukseen Jumala itse tulee asumaan sinuun ja antaa sinulle uuden luonnon, joka todella tahtoo rakastaa totuudessa. Me voimme olla yhtä Jumalassa, mutta me emme ole Jumala, vaan jokainen meistä on oma arvokas itsensä, koska meidät on Jumalan kuvaksi luotu. Tänään minä kutsun sinua tulemaan Jeesuksen luokse ja lopetan näihin sanoihin, jossa Kristuksen seurakunta (Morsian) yhdessä Pyhän Hengen kanssa kutsuu jokaista:

”Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Joka tämän kuulee, sanokoon: "Tule!" Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.” (Ilm. 22:17)

Kommentit

Lähetä palautetta

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *